Pitkästä aikaa

27.09.2018 15:57

Pitkästä aikaa päivityksiä :)

Kerrataanpa tähän alkuun ensin missä ollaan menossa:

Wild Snowflake Abadia's Replica "Veeti", meidän nuorimmainen tuli inttivalioksi 2016 Tallinnassa. Tällöin sain siis ensimmäiselle kasvatilleni C.I.B arvon. Tämä oli todella huikeaa, Veeti vaan on niin <3. Veetin sisko Wild Snowflake Abadia's Mary-Lou "Vicky" sai Viron muotovalionarvon tammikuussa 2018 ja kesäkuussa 2018 Vicky sai sertin Alavukselta ja tuli näin ollen myös Suomen muotovalioksi.

Tässä välissä meillä ehti olla vuoden 2017 aikana kolme pentuetta. Vickyn ja Wiiman pennut (c-pentue) syntyivät 15.1.2017. Pentueessa oli 3 urosta ja 2 narttua. Pentueesta sijoitukseen meni Rovaniemelle Nella-tyttö. Muut pennut levittäytyivät "pitkin Suomea". Taiga meni Kempeleeseen, Chico-poika Espooseen, Vikke-poika Tornioon ja pentueen pienin "kirppu" -lisänimen saanut Onni-poika meni Rovaniemelle. Nella kanssa olemme käyneet muutamassa pentunäyttelyssä, Virossa junnuluokassa niin, että Nella on Viron juniorimuotovalio ja Suomessa 3 näyttelyssä. Onnin kanssa aloitimme näyttelyuran vasta kesäkuussa 2018 todella menestyksekkäästi. Kävimme kesäkuussa Tromssassa, jossa Onni voitti urokset ja sai ison sertin, sekä Cacibin :) Seuraava näyttely oli tästä kahden viikon ppäästä Jällivaarassa, Ruotsissa, jossa Onnis sijoittui uroksissa 2. sijalle ja sai Ruotsin sertin ja vara-nord sertin. Tästä kahden viikon päästä onni tuli omien ihmisten kanssa Ouluun, jossa kävimme myös näyttelyssä. Tuloksena taas hienostu paras uros 4 ja Serti :) Tämä jälkeen olemme käyneet näyttelyssä vielä elokuun alussa Norjassa Fauskessa, jossa tuloksena Onnilla oli paras uros 3 vara-serti ja vara-cacib. Seuraavat näyttelyt Onnin kanssa on Seinäjoella lokakuun lopussa ja marraskuussa Jyväskylä ja Virossa Narva.

Vuoden 2017 toinen pentue (D-pentue) syntyi viikko sen jälkeen kun C-pennut olivat lähteneet uusiin koteihinsa. Syntymäpäivä osui sunnuntaille 19.3.2017. Tämä pentue oli Venlan (Magic White Soxz Divine'Delila) ja Kerkon (Sugerin Royal Majesty) ja pentueeseen syntyi 4 tomeraa tyttöä. Tytöt olivat pentuna aivan eri luokkaa kuin Vickyn ja Wiiman pennut. Heti syntymästä lähtien vaadittiin kaikkea kovaäänisesti :D Tästä pentueesta sijoitukseen meni Villa ja Villa jäi tänne Ouluun Lumo-koiran kaveriksi. Peppi meni Oulun lähistölle ja käy säännöllisesti meitä moikkaamassa ja trimmauksessa. Tessa meni Rovaniemelle ja Nuppu matkusti uuteen kotiin Joensuuhun. Näitä tyttöjä olemme nähneet enemmänkin kuvissä kuin livenä. Villa on käynyt yhden kerran pennuissa ja muutaman kerran Suomessa näyttelyssä Villan tulokset on ollut hyvin vaihtelevia, 2 sertiä on saatu keväällä, mutta kesällä on mennyt pelleilyksi kehässä. Lisäksi Villa oli myös mukana Jällivaarassa ja sijoittui siellä paras narttu 2 sijalle ja sai Ruotsin sertin ja vara-nord sertin. Villa oli myös mukana Norjassa, Fauskessa elokuun alussa sijoittuen hienosti paras narttu 4 sijalle ja sai vara-sertin. Seuraavat näyttelyt Villan kanssa onkin sitten Seinäjoella lokakuun lopussa ja Jyväskylässä marraskuussa.

Vuoden 2017 kolmas pentue syntyi Suomen itsenäisyyspäivänä ja kyseessä olikin siis Suomi 100 pentue :) Vernan (Wild Snowflake Bb's Peacemaker) ja Svenin (Magic White Soxz Heaven On Fire) pentueeseen syntyi 2 tyttöä ja yksi poika. Pennut syntyivät Helsingissä Vernan kotona, koska ne tulivat aika aikaisin. Olin menossa seuraavana päivänä Helsinkiin, joten vauvat odottivat siellä jo kasvattajaa <3 Tulimme sitten sunnuntaina autolla Ouluun Vernan ja pentujen kanssa. Matka meni oikein hyvin, koska Verna on niin rauhallinen matkustaja ja mamma kölli vain pentujen kanssa koko tulomatkan. Pennuista Hertta meni Kaakamoon uuden perheen luokse. Ebbe-poika lähti Helsinkiin ja Viliana lähti Helsinkiin Verna-mamman kaveriksi sijoitukseen. Ebbe on käynyt 2 kertaa pennuissa näyttelyissä. Hieman on ollut haasteita, mutta hyvä siitä tulee kun vähän vielä harjoitellaan :) Viliana kanssa kävimme myös pennnuissa yhden kerran ja silloin Viliana oli VSP pentu vaikka paikka, ihmiset ja koirat meinäsi vähän jänskättää pikkuneitiä. Ebben kanssa seuraavat näyttelyt suunnitelmissa 2019 vuoden puolelle samoin kuin Vilianan kanssa :)

Helmikuussa 2018 Suomeen tuli myös uusi vahvistus tiimiimme Snow White Lamb Crystal "Lila" on sijoituksessa ja asuu Kemissä Annin ja Nean kanssa. Lilan kanssa olemme ehtineet käydä 3 kertaa pentuluokassa näyttelyssä. Aina on tullut 1. sija ja KP. Kesäkuussa kävimme junnuluokassa Tuusniemellä ja siellä Lila sai ERIn. Oulussa kävimme ryhmänäyttelyssä syyskuun puolivälissä ja tuloksena oli Jun EH 1. Seuraavat näyttelyt Lilalla on sitten marraskuussa Virossa, kun menemme Narvaa näyttelyihin.

Kesä 2018 meni näyttelyiden ja helteiden merkeissä ja nyt mennään jo kohti joulua. Seuraavat pentusuunnitelmat on viritelty ensi vuoden puolelle.

© 2014 Kaikki oikeudet pidätetään.

Tee nettisivusto ilmaiseksiWebnode